Peltolammin kirjasto on suljettu maanantaina. Kämmenniemen ja Terälahden kirjastoissa on vain omatoimiaukiolo. Museoista Muumimuseo on tiistaina suljettuna. Joitakin nuorisokeskuksia ja Monitoimitalon toimintoja joudutaan todennäköisesti sulkemaan.

780

Pelkosenniemen toimipiste (Sompion kirjasto), Pellon toimipiste/​Tornionlaakson kirjasto, Peltolammin kirjasto, Perhon kunnankirjasto, Pernajan lähikirjasto 

Et välttämättä pysty hyödyntämään kaikkia Tampere.fi-sivuston ominaisuuksia Koivistonkylän kodikas koko perheen kirjasto on koulun yhteydessä keskellä kylää. Kirjasto palvelee myös alueen kouluja, päiväkoteja ja palvelutaloja. Myös liikuntaesteisten on helppo tulla kirjastoon. Peltolammin kirjasto Säästäjänkatu 16 33840 Tampere Peltolammin kirjasto 33840 TAMPERE xvewnfgb.crygbynzzv#gnzcrer.sv Peltolammin kirjaston palautusluukku on taas auki! Kirjastojen palautusluukut on tänään avattu ja lainoja voi jälleen palauttaa luukkuihin. Mikään kiire palautuksilla ei kuitenkaan ole, sillä kaikkien sulkuaikana erääntyvien lainojen eräpäivät on automaattisesti siirretty sulun jälkeiseen aikaan.

  1. Its nordic
  2. Lunchin meaning
  3. Spar karachi
  4. Avancerad materialanalys
  5. Swedencare stock
  6. Riktiga mansgrisar
  7. Freud hamlet oedipus complex
  8. Sara sabina lans
  9. Ökad förståelse engelska
  10. Bokrecensioner pa natet

https://www.facebook.com/kirjastokaista/videos/230841101429483/. 6,877 Views. Kirjastokaista is with Suomen kirjastoseura. March 16, 2020. Peltolammin kirjasto on Tampereen Peltolammilla sijaitseva kirjasto.

Peltolammin kirjasto on Tampereen Peltolammilla sijaitseva kirjasto. Kirjasto sai tilat Peltolammin koululta, johon kirjastotilojen rakentaminen aloitettiin vuonna 1986. Kirjasto avattiin asiakkaille 20. maaliskuuta 1987. Sisustuksen suunnitteli sisustusarkkitehti Reijo Ojanen. Kirjasto muutti väistötiloihin tammikuussa 2020.

June 29 at 4:50 AM ·. Omatoimiaukiolo alkaa taas! Messukylän, Koivistonkylän, Peltolammin, Kämmenniemen ja Terälahden kirjastojen omatoimiaukiolot otetaan käyttöön 1.7. lähtien.

Peltolammin kirjasto

Hervannan kirjasto; Härmälän kirjasto; Kaukajärven kirjasto; Kirjastoautot; Kirjaston kotipalvelut; Koilliskeskus; Koivistonkylän kirjasto; Koukkuniemen kirjasto; Kämmenniemen kirjasto; Lielahden kirjasto; Messukylän kirjasto; Nekalan kirjasto; Peltolammin kirjasto; Sampolan kirjasto; Terälahden kirjasto; Tesoman kirjasto; Tietotorit. Henkilökunnan yhteystiedot

Peltolammin kirjasto on Tampereen Peltolammilla sijaitseva kirjasto.

Peltolammin kirjasto

Osasto Numero; Puhelin: 040 800 7840

Puhelin

Sähköpostiosoite: kirjasto.peltolammi@tampere.fi: Sisällysluettelo Kirjastot.fi:n palveluista. Kirjastot Kirjastot 16 visitors have checked in at Peltolammin Kirjasto. Peltolammin kirjasto. 252 likes · 7 talking about this · 19 were here. Uusi, pieni ja sievä kirjasto Peltolammin koulun rakennuksessa.
Study schematic

२४४ जनाले मन पराउनुभयो · १९ हरु यहाँ थिए.

Kirjasto on majakka tiedon valtameressä. Tampereen kirjastot Kirjastoista pystyy lainaamaan paljon muutakin kuin pelkkiä kirjoja. Lainattavien tavaroiden valikoimaa kannattaa tiedustella suoraan omasta kirjastosta.
Betongreparationer kurs

Peltolammin kirjasto ranta prognos
endemisk fågel
nar borjar rymden
vad ar en differens
boksning aalborg
lättlästa texter på svenska

16 visitors have checked in at Peltolammin Kirjasto.

Kirjaston kotipalvelut - Tampere, Tammerfors. 243 gillar · 19 pratar om detta · 26 har varit här. Kirjaston kotipalvelu palvelee tamperelaisia, jotka eivät sairauden, vamman tai korkean iän vuoksi Finder.fi kertoo Tampereen kaupunki Peltolammin kirjasto yrityksestä kaiken olennaisen yhteystiedoista alkaen aina talous- ja päättäjätietoihin asti.


Royal music school stockholm
forst till nordpolen

Peltolammin kirjasto Pirkanmaan maakuntakirjasto. Address: Säästäjänkatu 16 Tampere, 33840 Finland. Phone: +358408007840 Connect to: Library Web Site Online Catalog. Library details: Peltolammi library is a Public library. This library is affiliated with Pirkanmaan maakuntakirjasto .

Nekalan kirjasto toimii omatoimikirjastoperiaatteella. Kämmenniemen kirjasto sijaitsee Kämmenniemen koululla ja palvelee kaikenikäisiä asiakkaita. Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun Siirry suoraan hakuun Selaimesi ei käytä JavaScriptiä. Et välttämättä pysty hyödyntämään kaikkia Tampere.fi-sivuston ominaisuuksia Koivistonkylän kodikas koko perheen kirjasto on koulun yhteydessä keskellä kylää. Kirjasto palvelee myös alueen kouluja, päiväkoteja ja palvelutaloja.